Oli vielä aamuhämärää ja hiljaista Newcrestin kaduilla, kun uusi simi, Amy Chanel saapui uuden kotinsa kuistille. Talo oli kuulunut Amyn edesmenneelle isotädille, mutta kukaan ei ollut asuttanut sitä vuosiin. Oli miltein ihme, kuinka hyvässä kunnossa rakennus oli!

Talon kalustus oli toki muutettu ennen Amyn tuloa, isotädin 70 -luvun sohvat ja lutikoiden valtaamat sängyt eivät houkutelleet nuorta naista, joten Ikeassa oli ehdistty käymään.

(Huom. talo ei ole minun tekemäni! Olen ladannut sen galleriasta.)

Tässä on Amy Chanel - Tietotavoitteinen nuori aikuinen, joka janoaa niin kirjaviisautta kuin kätevyyttäkin. Hän onkin tiedonjanonsa ansiosta nopea oppimaan uusia asioita ja kunnianhimoa löytyy kokeilemaan kaikkea.

Tämä erakko neiti ei kuitenkaan saapunut Newcrestiin huvin vuoksi. Hänellä oli ollut edellisessä asuinpaikassaan rakastavat vanhemmat, läheiset sisarukset ja onnellinen koti. Kaiken muutti kuitenkin yksi kohtalokas yö. Amy ei tuolloin ollut kotona, vaan lievät nörttiytensä takia ystävänsä luona pelailemassa videopelejä. Se oli hänen onnensa, sillä tuona yönä oli sattunut raaka murhasarja, joka oli vaatinut jokaisen Amyn läheisen hengen. Tekijää ei koskaan saatu kiinni, mutta Amy oli varma, että se johtu poliisien laiskuudesta.

Suostumatta enää elämään säälivien katseiden alla, sydäntä raastavien muistojen keskellä, Amy pakkasi laukut ja aloitti uuden elämän toisella puolen maailmaa. Vanhat ystävyyssuhteet katkesivat ja vihdoin Amysta tuntui, että hän saattoi antaa selvittämättömien tapahtumien olla ja elää omaa elämäänsä.

(Huom. pelaan peliä englanniksi, joten en tiedä monelle englanninkieliselle Sims -sanalle vastinetta suomeksi.)

Taloon oli jäänyt yksi isotädin kaluste - kirjahylly, joka oli Amylle tuttu jo lapsuudesta. Ne harvat kerrat kun päästiin isotädin luo vierailulle, Amy ihasteli tädin tarinavarastoa. Lukeminen oli Amyn lempiharrastus ja hän olisikin voinut makoilla kokopäivän sängynpohjalla hyvän kirjan parissa.

Nytkin Amy valitsi lapsuuden lempisatunsa ja istahti lukemaan... sitten toinen kirja ja kolmas... Ajantaju katosi, mutta rikosdekkarin äärellä Amyn ajatukset rupesivat mylläämään perheessään ja traagisissa tapahtumissa. Silloin hänellä välähti! Entä jos hän ryhtyisi rikosetsiväksi? Tekisi niin laadukasta työtä ja keskittäisi ajatuksensa siihen, ettei kenenkään muun tarvitsisi kokea samaa tuskaa kuin hänen. Tuskaa, joka johtuu tietämättömyydestä.

Ajatuksiin poliisityöstä oli hyvä nukahtaa. Se toi jonkinlaista turvaa, tietoa siitä, että omat menetykset voisi saada voitoksi.

Newcrestillä oli pulaa poliiseista, rikollisuutta kuitenkin riitti. Amyn ottaessa paikalliseen poliisilaitokseen yhteyttä, hänet oltiin valmiit ottamaan riveihinsä - toki vasta kokelaaksi. Rikostutkijan tie on pitkä ja kivinen ja kokelaissa katsottiin, kenestä ensinnäkään oli työhön. Uusi ura innosti syömään tukevan aamiaisen, jotta päivän koitokset jaksaisi hyvillä mielin.

Hmm... ruuanlaittotaidot eivät ole Amyn vahvuus. Epäilevästi maisteltiin jotain munakokkelin tapaista. Ovatkohan nämä raakoja? mietti Amy.

Amy arvosti siistiä kotia, eikä halunnut jättää tiskiä lojumaan työpäivän ajaksi.

Käytetty vanha univormu, mutta Amy kantoi sitä ylpeydellä. Hän kuului hyviksiin, lain oikealle puolelle, hän oli Newcrestin kansalaisten toivo.

"Hei, olet varmaan Amy," huuteli mies työpöytänsä takaa. "Saat mennä heti koneelle tutustumaan uuteen tapaukseen."

Amy nyökkäsi hymyillen, mutta ei mennyt sen paremmin esittelemään itseään uusille työtovereille. Jos totta puhuttiin, Amya ahdisti olla ei tuttujen seurassa, olivat ne poliiseja tai eivät. Kaikista paras seura oli oman itsensä seura.

Kun Amy oli saanut käyttäjätunnuksen ja salasanan koneelle, hän automaattisesti meni katsomaan ensin lempifooruminsa uusia keskusteluja. Hän oli Pelaajat -keskusteluiden ahkera käyttäjä ja monet tunsivatkin hänet nimimerkiltä. Oli helpompi olla sosiaalinen netissä kuin oikeassa elämässä.

Amyn esimies ei kuitenkaan ollut tyytyväinen astuessa huoneeseen.

"Näillä koneilla ei saa hoidella henkilökohtaisia asioitaan ja Facebookit sun muut ovat kiellettyjä, ellei se liity rikostutkintaan. Olet kuitenkin uusi ja et ole saanut perehdytystä, niin saat tämän kerran anteeksi," esimies nuhteli ja kehotti avaamaan tämän hetkisen tapauksen tiedot koneelta. "Saat mennä rikospaikalle Tabithan kanssa, hän on jo kokenut näissä hommissa. Saat oppia häneltä oikeassa rikosympäristössä."

Amyn ensimmäinen keissi oli hulppeassa kartanossa. Talo ei ollut kuin kivenheitonpäässä omasta, joten se sai Amyn ihon kananlihalle. Newcrest oli vaikuttanut niin kiltiltä paikalta.

"Hei, olen Tabitha Purvis, työparisi. Edellinen parini jäi jo eläkkeelle, ei minunllakaan ole siihen enää pitkä aika," Tabitha esittäytyi hieman kaihoisaan sävyyn. "Toivottavasti et ole turhan tunteellinen, muuten tämä ei ole alasi."

"Tässä on yksi uhreista," Tabitha jatkoi tyynellä sävyllä. Amy tosin meinasi laskea alleen - hänen edessään oli ihka elävä (vai kuollut?) kummitus!

"Mitä tämä on?" Amy ihmetteli, mutta malttoi olla juoksematta karkuun.

Tabitha oli varautunut Amyn reaktioon, joten rauhallisesti hän selitti asianlaidat. Kummituksia oli olemassa, ne eivät vain näyttäydy rakkaille ihmisille. Ne olivat universumin lait... Elävien läheisten tuli saada jatkaa elämäänsä ilman kuolleita rakkaitaan hääräämässä ympärillä.

Ulkona liikkui toinenkin haamu, uhri, miksi häntä nyt halusi sanoa. Nimeltään uhrit kuitenkin olivat Nancy Landgraab ja Keon Christie.

Haamuja alkoi ilmetä enemmänkin, jokainen janoten halua kertoa tarinansa. Tabithan mukaan hyvin yleistä kuolleiden keskuudessa, varsinkin jos heidät oli murhattu. Amy nielaisi, tämä tapaus muistutti häntä perheestään. Amy ei sanonut kuitenkaan mitään. Kuulusteli vain kuolleita ja yritti olla itkemättä.

Amyn täytyi kuitenkin jossain välissä mennä haukkaamaan happea parvekkeelle, mutta huomasikin samantein jotain outoa. Tuore liitupiirrustus parvekkeen lattialla, hyvin lapsenomainen. Outoa, sillä taloudessa ei lapsia asunut. Amy päätteli, että tämä oli johtolanka, joten otti siitä kuvan tutkimuksia varten.

Amy meni sisälle kertomaan löydöstään työtevereilleen. Tabitha ei kuitenkaan kehunut häntä millään tavalla, käski vain etsiä sormenjälkiä.

Sormenjälkien etsiminen oli työlästä puuhaa. Talohan oli täynnä sormenjälkiä! Suurin osa asukkaiden omia. Pikkuhiljaa Amylle alkoi valkenemaan työn raskaspuoli - tuskin hänenkään perheen surmatutkijat laiskoja olivat olleet. Työ on vain vaativaa ja välillä mahdotontakin. Amy tunsi turhautumisensa kasvavan. Entä jos hän ei voisikaan auttaa näitä kummituspoloja?

Turhautuminen ja kiukustuminen aiheutti sen, että Amy alkoi panikoida ja nähdä johtolankoja kaikkialla. Hän halusi epätoivoisesti ratkaista tapauksen!

Kaiken kauheuden keskellä Amy ei kuitenkaan voinut olla vilkaisematta kattavaa kartanon kirjastoa. Lievä kateus hiipi hänen sisälleen, kun hän huomasi arvokkaita niteitä ja ensipainoksia.

Kova etsintätyö palkittiin ja Amy löysi jalanjäljet, jotka ilmeisesti kuuluivat tekijälle.

Ja nojatuolin takaa löytyi oletettavan tekijän hius. Tämähän oli hyvä juttu! Nancy ja Keonkin vaikuttivat iloisilta ja silloin se iski Amylle - Kummitukset tiesivät kuka tekijä oli! He eivät vain voineet suoraan kertoa... Vain yrittää vihjailla missä todisteita olisi.

"Tuot mieleeni itseni, kun aloitin poliisivoimissa," Tabitha huomautti kun Amy viiletti taloa ympäri, nuuskien paikkoja kuin vainukoira. "Olin yhtä innokas, mutta järkeä ei löytynyt. Tämä tapaus ei vain sinun vastuulla, Amy, tämä on tiimityötä. Saamme tämän selvitettyä yhdessä!"

Amy ei tiennyt, sanoiko Tabitha kohteliaisuuden vai ei. Hänen mielestä kuitenkin Tabitha vain istuskeli tekemättä yhtään mitään.

Kaikesta huolimatta palattiin takaisin asemalle ja Tabitha antoi luvan siivousryhmälle siivota talon. Amy ei ollut samaa mieltä, mutta ei viitsinyt sanoa esimiehelleen vastaan. Ehkä Tabitha tiesi, mitä teki.

Asemalla Amy rupesi analysoimaan todistusaineistoaan, mutta kaikesta tuli hutia. Ne eivät johtaneet mihinkään, joka sai Amyn melkein raivoamaan syyttömälle labra -työntekijälle.

"Todistusaineisto, jonka löysin, ei tuottanut mitään vihjettä," Amy meni alakuloisena selittämään esimiehelleen.

"Ei ole kyse pikku näpistyksestä," Tabitha huomautti. "Tälläiset tapaukset kestävät ratketakseen. Olet turhan kärsimätön. Sinuna antaisin asian nyt olla ja menisin kotiin!"

Amy lähti kotiin ja ehti kauhessa vessahädässään juuri ja juuri vessaan. Työpäivän aikana oli unohtunut kaikki tauot, jännitystä oli ollut ilmassa jo heti aamusta. Jännitys ei loppunut kun puhelinkin ehti pöntöllä soimaan ja Tabithan ääni kuului toiselta puolen linjaa. "Tulen käymään," hän sanoi ja sulki puhelimen.

Ei ehtinyt edes kymmentä minuuttia kulua, kun Tabitha oli oven takana, lempeämmän näköisenä kuin töissä. Hän oikeastaan näytti hivenen hauraalta vanhalta mummolta. Ystävällisesti Amy kutsui esimiehensä sisään, takaraivossa piileten ajatus, että uran loppu tuli ennen kuin se ehti alkaakaan.

"Mikä saa sinut tulemaan kylään?" Amy kysyi tekopirteästi.

"Totta puhuen, olen huolissani sinusta," Tabitha vastasi suoraan. "Olen ollut jo niin pitkään työssäni, että osaan lukea ihmisiä aika hyvin. Otit tämän päivän tapauksen hyvin henkilökohtaisesti, kertoisitko miksi?"

Amy tuijotti Tabithaa pitkään. Tabithan kasvot olivat kuitenkin vakavat ja Amy tiesi, ettei auttaisi valehdella, Tabitha huomaisi sen heti.

Amy ei kuitenkaan halunnut ulkosalla jutuskella, jossa uteliaat naapurit saattaisivat kuulla kaiken.

"Tule seurakseni syömään," Amy ehdotti mielummin ja naiset suuntasivat ruuan ääreen. Tabithan ilmeesta kuitenkin näki, että Amyn kokkailut eivät olleet mieleen. Olihan puolivalmisruoka aika mautonta jo paremmalle kokille, joka Tabithakin oli.

Amy sai kun saikin kerrottua tarinansa, miksi oli Newcrestiin saapunut. Tabithan reaktio ei ollut kuitenkaan sitä mitä olisi voinut olettaa; hän nuhteli Amya, että tämä oli paennut ongelmiaan ja valinnut tunnesyistä alan lainvalvojana.

"Olet typerä tytönhupakko," Tabitha sanoi ja peitti kasvonsa.

Amy ei tiennyt mitä sanoa. Hotkaisi vain ruuan loppuun ja meni tv:n ääreen, ahdistuneena seurastaan.

Amy toivoi vieraansa lähtevän, jotta voisi itkeä rauhassa. Edes tv:ssä pyörivä elokuva ei vienyt ajatuksia muualle.

Tabitha ei silti lähtenyt, päinvastoin hän istahti Amyn viereen. "Anna anteeksi," hän sanoi. "Työni on tehnyt minusta turhan kylmän. Tämä ala ei tee kenellekään hyvää! Saa nähdä niin paljon raakuuksia, että ei jaksa uskoa ihmisten hyvyyteen ja inhimillisyyteen. Halusin vain suojella sinua siltä."

"Voit pitää mielipiteet ominasi," Amy sanoi ääni kireänä.

"Olen tosissani," Tabitha jatkoi. "Olet nuori nainen, jonka ei tarvitse pilata elämäänsä niinkään suuren murheen takia, mitä sinulle on käynyt. Jos kuitenkin olet varma, että olet toiveammatissasi, haluan opettaa sinua, olla ystäväsi."

Naiset juttelivat pitkään yöhön yhdessä, kertoen itsestään arkojakin asioita ja Amy huomasi alkavansa luottaa esimieheensä. Tuo vanha nainen, joka ei ensin tuntunut ymmärtävän mitään, olikin suuri viisaudenlähde tiedonjanoiselle Amylle. Tabithakin oli kokenut elämänsä aikana kovia ja pitkän jutustelunsa jälkeen saattoi jo sanoa, että ikäerostaan huolimatta, Amy ja Tabitha olivat ystäviä.

"Minun on parempi mennä jo kotiin, mutta nähdään huomenna töissä!" Tabitha hyvästeli ja halasi Amya. Tuntui hyvältä, että Newcrestissä oli edes yksi simi, johon saattoi turvautua.

"Odota! Ennen kuin menet, haluan meistä yhteiskuvan Facebookiin!" Amy ehti pyytää ja näin alkoi uusi, toiveita herättävä elämä Newcrestin kaupungissa. :)